Kuka olet?

Lauri, 27-vuotias taiteellinen teatteriharrastaja ja markkinointiviestinnän opiskelija. Olen rento, sosiaalinen ja sopivan renttumainen taiteilijasielu 😀  Aloitin Articolla työharjoittelun huhtikuun alussa ja lähipäivinä harjoitteluni loppuu ja ”ylenen” työntekijäksi graafisena suunnittelijana. Olen antanut sydämeni tälle alalle ja kehityn kaiken aikaa paremmaksi töitteni mukana.

Miksi lähdit opiskelemaan kyseistä linjaa?

Olen alun perin valmistunut 2009 painoviestinnän ammattitutkinnosta ja työmäärän vähyyden takia en koskaan päässyt alalle kunnolla sisälle. Tein pitkään tarvittaessa työntekijänä töitä turkulaisessa painotalossa, minkä jälkeen siirryin siivousalalle. En kuitenkaan nähnyt tulevaisuutta sillä saralla ja minulla oli kova hinku päästä opiskelemaan. Niinpä kun pääsin uravalmennukseen, sieltä sain hienon mahdollisuuden päästä opiskelemaan markkinointiviestintää ja sille linjalle jäin!

Mitä konkreettista olet tehnyt harjoittelun aikana?

Olen päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia töitä graafisella puolella. Minun projekteihin kuului heti alkumetreillä jo kaksi isompaa yritystä, joille olen rakentanut visuaalista ilmettä. Olen saanut suunnitella monipuolisia painotöitä erilaisille materiaaleille, tehnyt some-markkinointia ja toiminut myös mallinhommissa 😉

Miten päädyit Articoon?                         

Alun perin minun oli tarkoitus mennä täysin eri paikkaan työharjoitteluun, mutta koska työharjoittelu olisi alkanut vasta kesällä, totesin että en jää laakereilleni makaamaan. Sattumoisin näin Articon mainoksen Turku Tattoossa ja selvittelin mahdollisuutta päästä lyhyemmäksi ajaksi työharjoitteluun. Kävin näyttämässä pärstääni ja sen jälkeen sain työharjoittelupaikan. Vaikka minun piti jäädä vain lyhyeksi aikaa, niin tilanne kumminkin muuttui ja sain mahdollisuuden jäädä Articolle töihin ja olen erittäin tyytyväinen siitä: Paremmin ei olisi voinut käydä!

Mitä olet oppinut?

Kuten olen oppinut: Aina oppii uutta. Olen oppinut erilaisia graafisia niksejä ajan mittaan ja niitä tulee aina vaan lisää. Olen saanut nähdä, miten monipuolista markkinointitoimistossa työskentely on ja olen myös nähnyt työn eri puolia siitä, että tämä voi joskus olla erittäin hektistä touhua, mutta silti niistä on selvitty! Rakastan työtäni koko ajan enemmän!

Mitä haluat oppia jatkossa?

Opin varmasti vielä monia niksejä markkinoinnin saralla. Haluan oppia ylipäätänsä kaikkia markkinoinnin osa-alueita monipuolisesti. Kotisivujen tekeminen olisi yksi iso askel, minkä haluan ja aion oppia. Myös sisällöntuottaminen olisi tärkeää osata ja yritän saada aktiivisesti tehostettua sitä puolta itsessäni.

Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa?

Mitä haluan tehdä tulevaisuudessa.. hmm.. siitä asti kun pääsin markkinointiviestintää opiskelemaan niin löysin sen, mitä haluan tehdä isona. Tulen varmasti olemaan töissä markkinointitoimistossa ja tulen olemaan vahvasti mukana myös monien yritysten näkyvyyden parantamisessa. Tulevaisuus on taattu!

Nopeat:
lempiruoka:
Lasagne
lempinettisivu
: HBO Nordic
viimeisin ilonhetki: Aamukahvi! ?